Puhuimme taannoin siitä, tarkoittaako poliittinen esitysten yhteydessä lopultakaan mitään muuta kuin, että se voi olla esityksen lukutapa. Sellainen tapa tai näkökulma, jota voi soveltaa mihin tahansa esitykseen. Kehys, jolla voi kehystää minkä tahansa teoksen.

En tiedä, mutta olen huomannut että, katsoinpa mihin tahansa, tutkimusprojektimme myötä sana poliittinen on minulle nykyään kirjoitettu aina isolla ja alleviivaten. Minua kiinnostaa miten ja millaisissa yhteyksissä sanaa käytetään.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Viimeksi luin kirjan "Feministinen tietäminen, keskustelua metodologiasta" (Vastapaino 2004), joka käsittelee erilaisia feministisiä tietämisen mahdollisuuksia ja tapoja. Poliittisuuden käsitettä sivuttiin muutamissa sivulauseissa.

Joitain hajahuomioita:

 

1. "Valtavirtaisessa kirjallisuuden tutkimuksessa ei siis tutkita mitä tahansa tekstejä, vaan hyväksi ja arvokkaaksi määrittynyttä kirjallisuutta ja tästäkin joukosta etupäässä tekstejä, joita kutsumme kirjallisuudeksi. Kirjallisuus on siis syvästi poliittinen käsite".

Lea Rojola, s.32

 

Näyttää siltä, että poliittisen käsitteen määrittelyissä nykyään yhä useammin ajatellaan, että poliittista ei ole syytä etsiä aiheista tai teemoista vaan rakenteista. Ensimmäisenä  vertailukohteena tulee mieleen Denis Guènoun, jonka mielestä teatteri on jo lähtökohtaisesti poliittinen käsite. Ihmisten kokoontuminen yhteen luo pohjan teatterin poliittisuudelle. Tai Paolo Virno, joka puolestaan sanoo, että puhuminen on poliittista toimintaa.

Olisi lyhytnäköistä tehdä tästä johtopäätös, että kaikki olisi poliittista, mutta toistan, että ehkä poliittista on syytä etsiä nimenomaan rakenteista. Minkä tahansa ilmiön rakenteista.

 

2. "Politiikalla tarkoitamme niitä valtasuhteita, joita ihmisten ja ihmisryhmien välille rakentuu"

Taru Leppänen ja Sanna Rojola s. 71

 

Politiikassa on siis kysymys vallasta. Vallan käsite on kiinnostava. Se vetää usein puoleensa määritteitä hyvä ja paha. Ja usein vielä kärjistetysti niin, että hyvää valtaa on se, mikä on itselle suotuisaa, ja pahaa se, mitä joku toinen käyttää. Kuitenkin kiinnostavampaa kuin hyvä-paha akselilla taiteilu, on vallan analyysi…tämä on meidän tutkimuksessa ehkä jäänyt turhan vähälle huomiolle?

 

 

<?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />3." Tämän artikulaation mukana lastenmusiikki merkityksellistyy tietyllä tavalla. Kasvatuksen ja lastenmusiikin välinen tutkimuksellinen artikulaatio sisältää käsityksen lapsuudesta viattomuuden aikana. Lapset sijaitsevat tilassa, joka on politiikan tuolla puolen. Lapsi nähdään aikuisen alkuperänä, muttei itsenäisenä subjektina. (jne.)"

Leppänen ja Rojola, s.82

 

Jos politiikassa on kysymys aina vallasta, lapset ovat mitä suurimmassa määrin keskeisesti "poliittisessa tilassa". Jos eivät itsenäisinä päättäjinä (ja tässä tekisi mieli kysyä, kuka meistä nyt niin kovin itsenäinen päättäjä on?), niin sitä useammin erilaisten, ristiriitaistenkin, näkemysten kohteena.

Koulutuspolitiikka, päivähoitopolitiikka ja kasvatuspolitiikka –missä käydään tiukempaa valtapeliä? Vanhemmuus yhteiskunnassa, äitiys työelämässä, isyys kotona – mitä se on, mitä sen pitäisi olla, kuka päättää ja kuka maksaa? Vanhemmuus on ratkaisevasti poliittinen käsite ja aina suhteessa lapsiin, joten miksi he olisivat jotenkin sen ulkopuolisia?

Niin lapsuus kuin vanhemmuuskin on täynnä mielikuvia, mainoksia, intohimoja, arvoja ja arkisia reaaliteettejä. Äkkiseltään ei tule mieleen toista aihetta, joka saisi asianosaiset kiihtymään sekunnissa.

 

4."Nuorena opiskelijana rotuerotellussa Etelässä, jossa emme koskaan puhuneet rodusta, ei ollut tärkeää paikantaa taiteilijaa historiallisesti tai kontekstualisoida häntä. "Teos" oli kaikki. Yhä edelleen kaipaan toisinaan noita aikoja. Aikoja jolloin ajattelin taidetta ainoastaan sielun tai mielen luovana itseilmaisuna. Taiteella ei ollut rotua eikä sukupuolta. Taide oli minulle alue, jossa rajat voitiin ylittää. Se oli vapaa värien maailma, jossa mikä tahansa oli mahdollista."

bel hooks s.74

 

Minä en kaipaa aikaa, jolloin taide oli "vapaata" ja erossa poliittisen käsitteestä (tai muista käsitteistä). Minusta se oli harhaa ja sen perään haikaileminen ylenpalttista nostalgiasointia. Taiteen määritteleminen ja siitä puhuminen, ei tarkoita, että se rajoittaisi sen vapautta.  Kielen käyttäminen on toki aina jonkinlaista vallankäyttöä, mutta olisi naiivia sanoa, että sen käyttämättä jättäminen jotenkin poistaisi koko kysymyksen.

 

PILVI