Rakas Pilvi,

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Päätät ESITYS-lehden (Todellisuuden tutkimuskeskuksen ensi viikolla painosta tuleva esitystaiteen aikakauslehti) pilottinumeron pääkirjoituksen lauseeseen:

 

"Esityksen, taiteen ja poliittisuuden yhdistäminen on minulle vielä salaisuus, joka ei aukene muutamalla lauseelle. Ehkä sen ei tulekaan aueta. Se on salaisuus, joka vetää puoleensa ja kutsuu miettimään, houkuttelee selittämään itseään, ja pakenee taas."

 

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun luen tai kuulen sinun käyttävän samantyyppistä ilmausta. Keväällä kirjoitit Lure-esityksen tiedotteessa näin: "Maailma, jossa elämme, on täynnä kysymyksiä ilman vastauksia."

 

Ajattelin silloin, että haluat näin ilmaista, että et ole aivan varma tuleeko esitys antamaan mitään vastausta siihen, miksi työ on muuttunut (minusta antoi). Nyt huomaan, että kyse ei olekaan vain esityksestä vaan laajemmasta maailmankatsomuksesta. Tämä on mielenkiintoista siksi, että vaikka olen periaatteessa samaa mieltä, että mikään asia maailmassa ei aukene muutamalla lauseella, käytännössä toimin kuitenkin täysin päinvastoin. Minä yritän löytää vastauksia kysymyksiin. Minä yritän ratkaista politiikan ja taiteen yhtälön. Haluaisin keskustella tästä ristiriidasta. Se kertoo minusta jostain enemmän kuin vain Pilvin ja Jannen välisistä suhteutumiseroista.

 

Muista Laura Jäntin kerran sanoneen, että tärkeintä hänelle ohjaajana ei ole esittää vastauksia vaan löytää oikea kysymys tai oikeat kysymykset. Haetko "aukeamattomalla salaisuudella" samaa? Jos on näin, haluaisin kuulla mitkä ovat nuo tärkeät kysymykset, jotka koskevat taidetta, politiikkaa ja yhteiskuntaa.

 

Ehkä kysymys riittää. Henkilökohtaisesti minä kaipaisin vastauksia. Juuri siksi, että maailma on niin monimutkainen, niin murskaavan valtavan monitahoinen, että sen edessä koen olevani aseeton. Jos haluat esimerkin "vastauksesta", sellaisena voisi toimia Karl Marx, josta olemme puhuneet paljon. Miksi? Hän esittää inspiroivan näkemyksen. Ehkä sanot, että sellainen näkökulma vaatii neroutta. Oletko silloin samaa mieltä kuin kollegamme Jörn J. Burmester, joka puuskahti minulle turhautuneena, että taitelijan ei kannata tuhlata aikaansa vastauksien etsimiseen (esim. uuden paradigman etsimiseen), sillä taiteilija on siihen liian pieni tai asiantuntija on jo esittänyt asian paljon paremmin? Onko taiteilija mielestäsi lopulta ajatuksiltaan liian tavallinen? Jörnin mielestä kannattaa kutsua asiantuntija kertomaan vaikkapa työhön liittyvistä ajatuksista ja tehdä sitten siitä esitys – sillä se, taide, on meidän osaamistamme. Tätä samaa esitti aktivisti Anni Mikkelsson tammikuussa poliittisen osaston työpajassa. Olen toki samaa mieltä siitä, että monesti vastaukset, joita annetaan tai joihin itse päädyn, ovat moneen kertaan kuultuja – umpikujia. Silti en luovuttaisi ajattelua asiantuntijalle. Tässä juuri on minusta yksi aikamme epäpoliittisuuden syy; ajatellaan, että pitää tietää niin ja niin paljon ennen kuin voi olla mitään mieltä, että voi edes osallistua keskusteluun. Näillä perusteilla valta on luovutettu vaikka minkälaisille aatteille – kun on koettu, että oma mielipide ei riitä. Tai että on niin pieni, että hävettää. Pelkäätkö siis ajatustesi pienuutta?

 

Minulle maailman ihmettely ei riitä. Minusta on sietämätöntä, että kaikki vain "pakenee" ja minun on tyydyttävä katsomaan sivusta kaikkea mielettömyyttä. Minulle sellainen maailma, jossa en voi olla mukana, on sietämätön. Vastaukset ovat minulle osallistumista - vaikka on niitä muitakin tapoja osallistua kuin ajatella, puhua ja kirjoittaa - mutta politiikassa se on keskeistä. Kyllä, minä haluan valtaa edes oman sanani verran. Ehkä se ei muuta mitään – mutta koskaan ei voi olla varma. Se on poliittista.

 

JANNE

 

P.S. Myös tuore pr-päälikkömme Panda kommentoi asiaa blogissaan http://ttkpanda.vuodatus.net