Matkustan lokakuussa Osloon Jussi Johnssonin kanssa. Esiinnymme kuukausittaisessa performanssi-illasa, Podiumissa. Saman viikon sunnuntaina siellä kokoontuu "Söndagsalong", minne meiltä pyydettiin alustusta, jonka teema on "What is not political art?".<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Äkkiseltään se kuulostaa niin itsestään selvältä; totta, eikö kaikki taide lähtökohtaisesti olekin poliittista? Koska taide sijoittuu marginaaliin yhteiskunnassa ja koska sen tapa/tavat ehdottaa asioita ovat niin valtavirrasta poikkeavia.Taide vastustaa loogisuutta, kaupallisuutta ja hyötyajattelua; kiertää järkeä, kieltää auktoriteetin. Eikö se ole poliittista, joa mikä?

 

Toisaalta...miksi tämä poliittisuuden ja esitystaiteen tutkimusprojekti on kuitenkin ollut meille kaikkea muuta kuin itsestäänselvää? Kun aloitimme tammikuussa Janne kanssa tutkimuksemme Poliittisen osaston työpajalla, suurin osa osallistujista (taiteilijoista) kiemurteli ensimmäisenä päivänä tuolillaan ja voihki "no niin, tulin tänne, mutta en kyllä ole mitenkään erityisesti kiinnostunut poliittisuudesta" ja jotenkin koko aihe tuntui vähän kiusalliselta. Työpaja oli kiinnostava, mutta miksi luulen, että se oli monelle kiinnostava tavalla "joo, hyvä juttu, mutta ei koske minua"?

 

Ensin ajattelin, että poliittisuuden kieltäminen on jotekin tyypillistä meidän sukupolven taiteilijoille, tai että se olisi jotekin "suomalaista". Avatessani  sanomalehden viime viikonloppuna, muutin käsityksiäni. Suomalainen vanhemman polven valokuvataiteilija vakuuttaa etteivät hänen työnsä ole poliittisia. Samassa lehdessä ruotsalainen, arabitaustainen kirjailija haluaa myös alleviivata omaa epäpoliittisuuttaan. Miksi ihmeessä? Onko niin, että taiteilijat eivät halua tulla luetuksi poliittisessa kontekstissa, koska he eivät halua muuttaa maailmaa? Tai vaikuttaa siihen? Eivät he halua, että heidän työnsä sidotaan kulttuuriin, aikakauteen ja poliittiseen kontekstiin? Uskovatko he, että kieltämällä poliittisuutensa, he pystyvät ylläpitämään ideaa omasta ja/tai taiteen autonomisuudesta? Onko tuo vapaus uhattuna, jos poliittisuuden käsite liitetään heidän taiteeseensa? Onko poliittisuuden kieltäminen poliittinen mielipide? Vastustamalla poliittisuuden ulottuvuutta otetaan kantaa jonkin puolesta ja jotakin vastaan...?

 

Sveitsiläinen, Berliinissä asuva kolleegani Nicolas Galeazzi oli täällä viikon ajan suunnittelemassa yhteistyötä. Kävimme kiinnostavia keskusteluja taiteen poliittisesta ulottuvuudesta. Hän sanoi, ettei taiteen poliittiseksi aspekstiksi riitä se, että se luokitellaan poliittiseksi, siinä täytyy olla jotain muutakin. Ja kun innostuneena esitin hänelle näkemyksiäni arjen ja yhteiskunnan esityksellisyydestä, hän suhtautui siihenkin samalla skeptisyydellä. Häenen mukaansa ei riitä, että katsomme jotain yhteiskunnallista tai arkista tapahtumaa esityksenä. Tai silloin esitys ei ainakaan ole siinä, jonka väitämme olevan esitys vaan silloin esityksellistä on itse asiassa prosessi, esityksenä katsomisen teko. Tämän mukaan poliittisen kehyksen asettaminen, poliittisen lukutavan käyttäminen ei tee teoksesta vielä poliittista. Poliittista on vain lukutapa, halu ja pyrkimys politisoida teos.

 

Ajatus on kiinnostava. Tosin en osaa vielä sanoa, olenko samaa mieltä, vai haluanko väittää vastaan. Joka tapauksessa hyvä lähtökohta yhteiselle projektille.

 

Ja sitäpaitsi, ehkä norjalaiset ovat ratkaisseet tämänkin ongelman.

 

PILVI