Laaja otos esitystaiteen ja teatterin ammattilaisista matkusti viime viikonloppuna Kajaaniin keskustelemaan poliittisesta teatterista ja sen mahdollisuudesta tänä päivänä, alaotsikolla ”utopiat”. Kyseessä oli jo kolmatta kertaa järjestetty Kajaanin Teatteritapaaminen, jonka puuhamiehiä – ja naisia löytyy Kajaanista (Generaattori, Kajaanin harrastajateatteri, Kajaanin kaupunginteatteri, Routa Company…) ja myös muualta maasta. Keskustelujen ohella näimme kajaanilaisia esityksiä utopiasta, lopun ajasta ja tyhjenevän Kainuun tilanteesta.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kajaanissa näkemieni esitysten pohjalta ja käytyjen keskustelujen jälkeen mielessäni vahvistui ensinnäkin käsitys maailmantilanteesta (kaikki tietävät, että se on rajallinen ja jatkuvan kasvun myötä jokin loppu on lähestymässä) ja myös siitä, että taiteilijat sekä kuvaavat teoksissaan tätä loppua että jouduttavat sitä purkamalla sivilisaatiota tiivistämällä, vertailemalla, analysoimalla ja kritisoimalla. He ikään kuin tekevät tietä sille mikä tuleman pitää.

 

Juha-Pekka Hotinen puhui alustuksessaan rakentavan kritiikin puolesta, sellaisten poliittisten esitysten puolesta, jotka antaisivat energiaa, sen sijaan, että söisivät sitä. Maailmanlopun visiot ja sen oletettujen syiden jauhaminen ovat monesti nihilistisiä; konkreettista tai mielekästä tarttumapintaa ei löydy ja ainoaksi vaihtoehdoksi tulee unohtaminen. J-P:n sanoin: ”Ilman ideologista horisonttia kritiikki muuttuu valittamiseksi.”

 

Koin voimakkaasti, että nyt esitysten horisonttiin on ilmestynyt aika lopun jälkeen. Monissa näkemissäni esityksissä, eikä vain Kajaanissa, on kohtaus, joka ehdottaa uutta olemisen tapaa. Mm. Tommi Silvennoisen ohjaamassa Katoamisnäytelmässä Tampereen Telakalla viimeisen näytöksen nimi oli ”Ehdotus”. Saman sukuinen näytös päätti Routa Companyn Utopia-esityksen Kajaanissa. Molemmissa tapauksissa yleisölle annettiin energiaa, paljon aikaa, toivoa ja jotain määrittelemätöntä; tapauksesta riippuen joko ”pyhää” tai ”hullua”. Ennen olisin ajatellut: ”Jaaha, tässä pitää taas yleisön itse ryhtyä esityksen tekijäksi ja päätellä kaikki itse” mutta en enää. Tämä on minusta, kaikessa epämääräisyydessään, äärimmäisen poliittista taidetta. Se on vielä hahmoton horisontti mutta kaikesta päätellen vähitellen tiivistyvä sellainen.

 

Koin koko tapaamisen eräänlaisena metatiivistymisenä; olen saanut uuden yhteisön, jo kolmannen seitsemän vuoden sisällä (Todellisuuden tutkimuskeskuksen ja @work Networkin lisäksi). Olin paikalla Kajaanin ensimmäisessä teatteritapaamisessa, syksyllä 2005, mutta silloin koin enemmän sisäistä ristiriitaa, kilpailua ja tietoisuutta osallistujien välisestä nokkimisjärjestyksestä ja arvoasemasta. Nyt tilanne oli toinen. Jokin on muuttunut. En lähtenyt kotiin hämmentyneenä enkä loukkaantuneena vaan saaneena (enkä puhu nyt fysiologisesta saamisesta - vielä), siitäkin huolimatta, että keskusteluissa jouduttiin käsittelemään tekijöiden välisiä, todellisia ristiriitoja. Näin jälkeenpäin minä näen asian näin: yhteen tulemisen tarve on suurempi kuin ristiriitojen erille repivä voima. Ristiriitojen käsittelyssä olemme vielä kömpelöitä mutta me kestämme ne. Se on minulle merkki energian tiivistymisestä ja uskallan väittää, että meillä on myös yhteinen agenda; se tapahtuu uuden maailman puolesta ja on sen luomista. Minulle se ei ole teatterin sisäinen, esteettinen kysymys vaan laajempi ihmisyyttä koskeva liikahdus, joka tulee ennen pitkää ulos taiteen kontekstista – tai tunkeutuu sen sisään – ja liittyy osaksi laajempaa, vielä maanalaista liikahdusta. Näin ainakin toivoisin, sillä nykymenon mahdottomuus on tuhanteen kertaan todistettu ja toteennäytetty – eikä siitä sen enempää.

 

Keskustelun jatkamiseksi, ajattelin esitellä teille kaksi LUMO II-työryhmässä esille tullutta, hajanaista horisonttia ja kysyn, kumpi on naivimpi?

 

1. LUOVUTUS - utopia

 

Tyydytään vähempään materiaan (vähentäminen)

 

Turhan ja köyhdyttävän työn havaitseminen, merkitseminen ja lopettaminen; tehdään ensin se mikä on välttämätöntä ja loppuaika on vapaata; haluamme olla illalla raukeita emme kireitä

 

Elämä, jossa vapaus siedetään

 

Elämä, jossa kuoleman olemassaolo myönnetään

 

Palataan ruumiiseen

 

Myönnetään eläin itsessä

 

Palataan osaksi luomakuntaa, jossa on muutakin elollista ja älykästä kuin ihminen ja sitä kunnioitetaan sellaisenaan

 

Pienemmät, ymmärrettävän kokoiset yhteisöt (ei kuitenkaan linnoittautumista)

 

Suomessa levätään talvella ja toimitaan kesällä

 

 

2. KUUASEMA - dystopia

 

Jatketaan muurien ja erilaisten raja-aitojen (mm. "me" ja "ne") ylläpitoa – se jokin ”loppu” rajataan ulkopuolelle ("niille")

 

Ulkopuolisuuden kokemus – katson elämää kuin se olisi jännittävä elokuva

 

Ihmisten tiivistyminen suuriin kaupunkeihin, jotka katetaan

 

Luonnonvarojen tiivistyminen suljetuille tuotanto- tai virkistysalueille, joita ympäröivät jättömaat ja jätekasat

 

Elämä voi olla joko äärimmäisen pitkä, yltäkylläinen ja jännittävä; tai hyvin lyhyt, kituuttava elo, jossa liikkuminen on äärimmäinen teko

 

Ruumis on muokattavissa

 

Teknologia tunkeutuu solutasolle; elämää voidaan pitkittää ja lyhentää

 

Ihmisestä itsestään tulee taideteos ja se on hänen työnsä

 

Elämä jossa ei ole kuolemaa

 

Ikuinen elämä